Cula on nyt kasvanut henkisesti siihen pisteeseen, että tuntuu hyvältä ruveta sen kanssa jotain pientä tekemään. Muutosta on vaikea kuvailla, mutta jollain tapaa tähänastinen ympäriinsä juoksentelu on muuttunut "työnteoksi". Metsässä ei vain haahuilla huvikseen, vaan etsitään ja käytetään nenukkaa koko ajan. Saappaanvarren kiillottajasta on kehittymässä itsenäinen puuhastelija.

Palloa heitellään lähes päivittäin vauhdin ja innon ylläpitämiseksi. Samalla on hyvä muistuttaa oikeaoppisesta palautuksesta, vauhdilla suoraan luokse ja pallo käteen. Pallo on välillä herkässä lentää ohjaajan jalkoihin, mutta kertamuistutuksesta se tulee seuraavat kerrat ojennettuna käteen. Muuten täytyy kyllä kehaista esineiden suussapitokykyä tässä pennussa. Suu on hiljaa, ja luovutus tapahtuu vasta, kun sitä pyydetään.

Varista näytin noin viikko sitten ensimmäisen kerran. Vedin pienen jäljen nurmikolta heinikkoon Timon juuri ampumalla variksella. Hain koiran sisältä ja annoin sen "itsestään" hakeutua jäljelle. Varis löytyi pian, mutta se olikin niin ihmeellinen(vaikkakin kovin kiinnostava), että jonkin aikaa nuuskuteltuaan Cula päätti palata tyhjänä minun luokse kysymään, että mitäs tuollaiselle aarteelle pitäisi tehdä... No, äitihän sitä sitten kertomaan. Mentiin yhdessä, pyysin antamaan variksen minulle ja sittenhän tyttö vain nappasi kiinni ja lähti ylpeänä perääni saaliin kanssa. Taas tytölle pisteet hienosta, syvästä nouto-otteesta ja palautuksesta. Tämä eläin tuntuu liian helpolta ollakseen totta :-) ! Aika näyttää, pystyykö täti ylläpitämään ja kehittämään koiransa luontaisia ominaisuuksia oikeaan suuntaan.