Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
28.05.2009 - 17:26

Oli tavallinen, vähän sateinen keskiviikkoiltapäivä. Meillä oli tosi hauskaa, kun isä otti meidät kaikki mukaan metsälenkille. Oli ihanaa päästä Vega -siskon ja Lyra -äidin kanssa yhdessä juoksemaan ja haistelemaan alkukesän tuoksuja. Sisko ja äiti säntäsivät ensin polkua pitkin metsään, ja minulla oli hirmu kiire perään. Juoksin polkua pitkin niin paljon kuin jaloistani pääsin. Kunnes hupsista ja kops! Vega -sisko tulikin jo takaisinpäin katsomaan, mihin jäin. Sisko tuli vähintään yhtä kovaa kuin minä, alamäkeä ja kuusen takaa, en huomannut ollenkaan, eikä sisko tainnut huomata minua. Kova törmäys sattui tuohon kylkeen, siskokin jäi hetkeksi ontumaan, mutta kun oli niin hirmu hauskaa, ei pikku pistot kyljessä tuntuneet missään. Matka jatkui metsän hajujen perässä juosten, kunnes melko pian hengästyin. Olipa kummallista, minulla on ollut hirmu hyvä kunto. Katsoin parhaimmaksi mennä isän luo vähän rauhoittumaan. Hetken kuljin kovasti läähättäen isännän vierellä, kunnes tuli tosi tukala olo ja yskittikin. Timo yritti kaivella kurkkuani, mutta ei löytänyt sieltä mitään.  Aavistin jonkun olevan tosi pahasti vialla, kun se jo soitti äidillekin ja pyysi tulemaan tosi äkkiä paikalle. Pian minua rupesi pyörryttämään, enkä pysynyt enää pystyssä, onneksi isä oli koko ajan vierelläni. Ehdin vielä nähdä äidin auton ja ajatella, että nyt helpottaa, äiti tulee apuun! Ja pian olikin tuska poissa. Hetken teki kipeää, mutta nopeasti pääsin ihanille metsästysmaille. Täällä on hyvä olla, toivottavasti äiti, isä ja pikku-Saga pärjäävät siellä kaukana, vielä tuntuvat kovasti itkeskelevän perääni. Onneksi olen kuullut sellaisen jutun, että riittävän pitkä aika auttaa ikävään, kohta ne muistelevat vain hyviä puoliani. Minusta ei sitten äidille kisakaveria tullutkaan, vaikka niin kovasti tykkäsin äidin kanssa touhuilla ja äitikin kertoi minulle tykkäävänsä minusta hirmuisen paljon. Lupaan tsempata äitiä pilven reunalta, jos se joskus uuden kisakaverin alun itselleen saa.

 

Eviran patologin avauksessa todettiin oikean puolen kahdeksannen kylkiluun murtuneen ulkoisen trauman seurauksena. Katkennut kylkiluu oli painunut keuhkoihin ja aiheuttanut sekä verenvuotoa että pahan ilmarinnan, joka oli johtanut tukehtumiseen hyvin nopeasti.

 

Molli ja Muut kirjoitti 28.05.2009 - 23:20
Hyvää matkaa Cula. Harmi, ettet voinut jäädä pidemmäksi aikaa. Jään kaipaamaan yhteisiä treenihetkiä.
Kaisa Laine kirjoitti 29.05.2009 - 09:37
Ei tätä todeksi uskoa voi. Otamme osaa suureen suruunne. Kaisa, Mika ja lapset
Dani kirjoitti 29.05.2009 - 11:57
Valmistele meille muille sisaruksille paikka siellä pilven päällä. Tulemme kaikki perässä, siihen asti vain muistoissa tapaamme,

Dani
Sirkku kirjoitti 29.05.2009 - 14:21
Suuren suuri osanotto pikku-Culan poisnukkumisen vuoksi. Kyyneleet silmissä luin uutisen.. =(
Riikka kirjoitti 29.05.2009 - 23:15
Olen todella pahoillani Culan poismenon vuoksi. Ikävä on suuri, pikku Cula oli meille kaikille rakas ja kyynelsilmin luin tämän tekstin. Voimia rakas ystävä <3
Merja ja Jarkko kirjoitti 29.05.2009 - 23:41
Voi EI...Kamala uutinen...
Pahoittelemme koko perheen voimin.
Merja, Jarkko ja lapset
Marko kirjoitti 31.05.2009 - 21:32
Pahoittelut menetyksestä
Erittäin ikävä uutinen ;( Voimia!
Mervi kirjoitti 17.06.2009 - 20:48
Kylläpä teille kävi kurjasti... Pahoitteluni ja jaksamista!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Kirjoittajan muotokuva

Noutajaharrastukseen hurahtanut kirjoittaja aloittelee toisen koiransa kouluttamista oman narttunsa pennusta. Pentu on tietenkin pentueen paras (ainakin väriltään) ja lupaavin noutajanalku. Blogi tulee käsittelemään noutajanpennun arkea ja koulutusta kisa- ja metsästyskaveriksi. Jossain sivulausahduksessa saatan mainita tulevaisuuden lupaukseni äidistäkin sanasen.

Uuden pennun lisäksi elämääni kuuluvat läheisesti hevoset, perhe ja työ, joiden sovittaminen noutajanpennun koulutuksen lomaan tulee olemaan haasteellista. Olen kuitenkin superhyvä karsimaan epäoleellisia asioita aikataulustani, kuten siivouksen ja puutarhanhoidon, joten eiköhän tämä täti pysty järjestämään aikaa uudelle pienelle tähtöselleen.

Päiväkirjaa tulen pitämään ihan vain itseni vuoksi, jotta voin joskus tulevaisuudessa lueskella, mitä olisi voinut tehdä toisin. Ihmisen muisti - ainakin tämän tädin - on niin lyhyt, ettei pysty millään muistamaan, kuinka on ensimmäisen koiransa kouluttanut.